Avainsana: Pääuutinen

Passila ja Heinonen SM-skeetin johdossa avauspäivän jälkeen

A-HA:n Jukka Passila ja OSH:n Marjut Heinonen johtavat SM-skeetiä avauspäivän 75 kiekon jälkeen Mikkelissä. Passilan kanssa tasatuloksella seuraavilla sijoilla ovat olympianelonen Eetu Kallioinen, Timo Laitinen ja Timi Vallioniemi.

Passilan sarja 25, 22 ja 25 on parempi kuin muilla. Janakkalalainen perhostenkerääjä Passila vastasikin päivän suurimmasta yllätyksestä. Passila kävi harjoittelemassa skeetiä ensimmäistä kertaa tänä vuonna viime torstaina, ja kun ammunta kulki, päätti mies lähteä SM-kisoihin. Tuomarikortti järjestyi samana päivänä ja todistus liiton kilpailulisenssistä perjantaiaamuna.

– Kolme sarjaa olen skeetiä tänä vuonna ampunut ja yhdeksänä päivänä käynyt radalla, myönsi iloinen Passila kisapäivän jälkeen.

– Olen ampunut viime aikoina enemmän puskaa eli metsästäjäliiton lajeja, mutta on minulla muutama mitali skeetistä noin 10 vuoden takaa. Viime vuonna en ampunut käytännössä yhtään ja kiireitä on ollut rakennustöiden kanssa. Mutta metsästyshaulikkoa olen treenaillut ja sellaistahan tämä skeetin ammuntakin minulla on. Otan ensimmäisen tarkasti ja jälkimmäisen kiekon sitten hitaammin kuin muut, ei niin kaunista katsottavaa, Passila sanoi.

Eetu Kallioinen ei vaikuttanut täysin tyytyväiseltä päivän ammuntaan, vaikka kärkisijoilla onkin.

– Olympiareissusta ei montaa päivää ole, ja tavallaan otettiin vähän riskiä tämän kisan kanssa, miten ammunta kulkee.

Laitinen otti jaetun johtopaikan rauhallisesti ja kommentoi päivän kilpailuolosuhteita itselleen sopiviksi. Neljäs kärkitulos on Timi Vallioniemellä, joka ampui kaikki kierrokset tulokseen 24.  Viimeisessä sarjassa pummi tuli heti ensimmäisellä laukauksella. Kärkinelikon takana on kuuden miehen ryhmä, joilla kaikilla on kasassa 71.

Naisten sarjan keulille pyyhälsi kokenut Marjut Heinonen, joka ampui kolmannella sarjalla täydet 25. Heinosen johtotulos 70 on neljä kiekkoa parempi kuin toisena ampuvalla Nea Vallioniemellä. SM-kilpailu jatkuu sunnuntaina kahdella 25 kiekon kierroksella ja mahdollisilla pudotusammunoilla, jonka jälkeen kuusi parasta miehissä ja naisissa ampuu finaalin.

Tulokset:

Mikkeli, SM-skeet, tilanteet 1. päivän ja 75 kiekon jälkeen.

Miehet: 1) Jukka Passila A-HA 72, 2) Eetu Kallioinen A-HA 72, 3) Timo Laitinen 72, 4) Timi Vallioniemi A-HA 72, 5) Aleksi Ahokas A-HA 71, 6) Tomi Aspholm       L-HA 71, 7) Tero Kallioinen A-HA 71, 8) Oskari Kössi SSG 71, 9) Panu Valjakka MA 71, 10) Otto Kutila A-HA 71.

Naiset: 1) Marjut Heinonen OSH 70, 2) Nea Vallioniemi A-HA 66, 3) Niina Aaltonen RSA 65, 4) Heidi Hämäläinen SSG 63.

Tulokset 75k

(Teksti ja kuva: Janne Kovanen)

Tokio: Kimmo Yli-Jaskari: ”Huippu-urheilussa on kyse ammatin harjoittamisesta” 

Kimmo Yli-Jaskari naisten trapin harjoituksissa viime tiistaina. (Kuva: Lassi Palo)

”Huippu-urheilussa on kyse ammatin harjoittamisesta. Harrastamalla tulee ehkä ajoittain jonkinlaisia tuloksia, mutta pitkäjänteisesti hyvien tulosten saavuttaminen ja kv. arvokisoissa menestyminen vaatii erittäin voimakasta panostusta valmentautumiseen”, sanoo Suomen Olympiakomitean tarkkuuslajien lajiryhmävastaava Kimmo Yli-Jaskari.  (lisää…)

Tokio: Satu Mäkelä-Nummela: ”Hemmetti!”

Satu Mäkelä-Nummela neljänsissä olympialaisissaan Tokiossa. (Kuvat: Jesse Väänänen)

Trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummelan neljäs olympiakilpailu päättyi 24. sijaan. Hänen tuloksensa Tokiossa oli 113, kun finaaliraja oli 120. ”Hemmetti. Ei voi olla totta, että tämä oli tällainen kilpailu”, hän kertoi päällimmäiseksi ajatuksekseen heti kisan päätyttyä. (lisää…)

Tokio: Satu Mäkelä-Nummela: ”Aika kaukana ollaan”

Satu Mäkelä-Nummela kilpailee Tokiossa jo neljänsissä olympialaisissaan. (Kuvat: Jesse Väänänen)

Trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummelan neljäs olympiastartti ei alkanut keskiviikkona aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Avauspäivän tulos 70 oikeuttaa 14. sijaan. ”Alkuruoat olivat vähän heikot. Huomisen pääruoan pitää olla vähän tukevampaa”, hän sanoi. (lisää…)

Tokio: Eetu Kallioinen neljäs skeetin olympiafinaalissa!

Eetu Kallioinen olympialaisten finaalivauhdissa. (Kuvat: Jesse Väänänen)

Eetu Kallioinen ampui upeasti Tokion olympialaisten miesten skeetissä ja sijoittui hienosti neljänneksi. ”Harmittaa! On parempi etten sano suoraan, mitä juuri nyt ajattelen”, Kallioinen sanoi heti kisan jälkeen. Lari Pesonen oli 28:s tuloksellaan 114. (lisää…)

Tokio: Eetu Kallioisella vahva alku skeetissä

Eetu Kallioinen ampui kahteen ensimmäiseen sarjaan täydet 25. (Kuva: Jesse Väänänen)

Eetu Kallioinen aloitti erinomaisesti miesten skeetin, kun Tokion olympialaisissa ammuttiin sunnuntaina ensimmäinen kilpailupäivä. Hän rikkoi 74 kiekkoa ja on aivan kärjen tuntumassa. Lari Pesonen on 20:ntena tehtyään tuloksen 71. (lisää…)

Tokion olympialaiset on nyt avattu

Satu Mäkelä-Nummela ja Ari-Pekka Liukkonen kantoivat Suomen lippua avajaisissa. (Kuva: Jesse Väänänen)

Tokion olympialaisten juhlavat avajaiset järjestettiin perjantaina. Satu Mäkelä-Nummela toimi Suomen lipun toisena kantajana. (lisää…)

Tokio: ”Eetulla ja Larilla mahdollisuus kirjoittaa hieno tarina!””

Eetu Kallioinen (vas.) ja Lari Pesonen kuvattuina kisakylässä torstain ennakkoinfon jälkeen. (Kuva: Mika Noronen / OK)

Kesäolympiakisojen ensimmäinen kultamitali on Soulista 1988 lähtien ratkaistu naisten ilmakiväärissä. Näin on myös Tokiossa. Suomalaiset skeet-ampujat ovat päävalmentaja Pietro Gengan mukaan valmiita kilpailuun. (lisää…)